Eurojackpot on Euroopan suurin lottopeli, jonka päävoitto voi nousta jopa 120 miljoonaan euroon. Pelissä arvotaan viiden numeron ja kahden tähtinumeron yhdistelmä. Eurojackpot-pelin historia alkoi vuonna 2012, kun sen ensimmäinen arvonta suoritettiin 23 maaliskuuta. Eurojackpot nousi Suomessa nopeasti suosituksi peliksi, varmasti johtuen...
Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita isoista rahapoteista läpi historian. Jo antiikin ajoilta tiedetään joistakin uhkapeleistä. Silloin esimerkiksi antiikin ajan kreikkalaiset ja roomalaiset heittivät noppaa. Keskiajalle mennessä pelit olivat jo hieman kehittyneet ja eri maille syntyi ominaisempia pelejä. Venetsiaan perustettiin ensimmäinen kasino 1600-luvulla. ...
Koska Eurojackpot on onnenpeli, ainoa taattu tapa voittaa jättipotti on ostaa rivejä jokaiselle mahdolliselle numeroyhdistelmälle, mitä olisi hyvin vaikea koordinoida, sillä mahdollisia yhdistelmiä on 139 838 160. Voit kuitenkin lisätä voittomahdollisuuksiasi eri tavoin. Pelaa porukkapeleissä Koska Eurojackpot-voittokertoimet ovat samat jokaisella rivillä,...
Eurojackpot on suosittu eurooppalainen monikansallinen lotto, joka lanseerattiin maaliskuussa 2012. Sen tarkoituksena on tarjota osallistujille mahdollisuus voittaa suuria rahapalkintoja kerrallaan. Eurojackpotin arvonta järjestetään kerran viikossa, perjantai-iltaisin Helsingissä, Suomessa. Peliin osallistuu 18 eri maata Euroopasta, mikä tekee siitä erittäin monikansallisen ja suositun....
Eurojackpot suoritetaan tiistaisin ja perjantaisin kello 21. Peliaika loppuu kello 20. Löydät viimeisimmät Eurojackpotin tulokset täältä: Eurojackpot Results. Sivulta löytyy myös tietoa, kuinka monta päävoiton voittajaa on ollut kullakin kierroksella ja päävoittojen suuruudet. Lisäksi kuinka monta voittajaa on voittanut pienempiä voittoja....
Kun voitot jaetaan tietyllä pari-mutuel-periaatteella, se tarkoittaa, että voittosumma riippuu siitä, kuinka monta Eurojackpot-riviä on myyty ja kuinka monta voittajaa kullakin tasolla on ollut. Jokaisesta Eurojackpot-lippuun käytetystä 2 eurosta 50 prosenttia (1 euro) osoitetaan palkintorahastoon. Keskimääräiset palkintosummat on laskettu käyttämällä 2.2.2022...
Jos aiot osallistua tiistain Eurojackpot-arvontaan, peliaika päättyy tiistaina kello 20. Arvonta suoritetaan kello 21 tiistaina. Vastaavasti jos aiot ehtiä perjantain arvontaan mukaan, maksa pelikuponkisi perjantaina kello 20 mennessä. Arvonta tapahtuu perjantaina kello 21. EuroJackpot arvostelu Kun puhutaan massiivisista, valtavista ja elämää...
EuroJackpotilla on hyväntekeväisyyspuoli Arpajaiset ovat olleet olemassa jo vuosisatoja, ja ne ovat muuttaneet miljoonien pelaajien elämää hetkessä. Se ei kuitenkaan ollut ainoa ensisijainen syy, miksi lottoja luotiin. Niitä on aina käytetty keinona kerätä varoja valtion kassaan, tiettyihin valtion hankkeisiin ja hyviin...
Koska Eurojackpotin päävoitto on usein suuri, esimerkiksi useita kymmeniä miljoonia euroja, sitä kannattaa pelata järjestelmäpelinä isossa pelaajaporukassa. Tällöin oma panos ei kasva liian suureksi ja järjestelmän avulla voittomahdollisuudet kasvavat. Järjestelmäpelissä valitaan useampia numeroita kuin normaalissa pelissä yhdelle kupongille. Jos ostat esimerkiksi...
EuroJackpot-arvonnan idea syntyi vuonna 2006, jotta ne voisivat kilpailla vakiintuneemman ja menestyksekkäämmän EuroMillions-arpajaisten kanssa. EuroMillionsin menestys perustuu sen tarjoamiin valtaviin jättipotteihin verrattuna yksittäisiin kansallisiin arpajaisiin, sillä peliin osallistuu huomattava määrä maita. EuroMillionsin menestyksen nähtyään osallistumattomat Euroopan maat kokoontuivat Amsterdamissa marraskuussa 2011...
Kaikki me rakastamme lottoa. Kyseessä on arkielämään lisäjännitystä tuova asia, joka antaa meille luvan unelmoida. Kun pistämme lotto- tai Eurojackpot-rivin sisään joka viikko, tiedämme, että multimiljonääriksi päätyminen on mahdollista, joskin tietenkin todella epätodennäköistä. Tavallisessa kotimaisessa lotossa päävoiton todennäköisyys on yhdellä rivillä...
Uhkapelien pelaaminen on ollut osa ihmisen historiaa jo tuhansien vuosien ajan. Ensimmäiset viitteet vedonlyönnistä ovat peräisin ajalta 2000 eaa. Ei kuitenkaan ole omituista, että uhkapelien pelaaminen on osa historiaamme. Ihminen on tunnetusti utelias ja halukas päättelemään lopputuloksia. Näin ollen on hyvin...
Ilmestyikö tilillesi voittoja eurojackpotista? Suomessakin ollaan totuttu kuulemaan hämmästyttävän suurista voitoista, vaikkemme olekaan aivan eniten pelaavien maiden kärjessä. Jos summa on hieman suurempi, voi olla houkuttelevaa käyttää ne johonkin omaan haaveeseen, kuten etelänmatkaan tai vaikkapa uuteen autoon. Jos mielessäsi kuitenkin pyörii...
Uhkapelien pelaaminen on aina kiehtonut ihmisiä ympäri maailmaa. Uhkapeleihin sisältyvä huikea jännitys saa pelaajat pidättämään henkeään pelikierrosten tuloksia odotellessa. Loppuen lopuksi jokainen meistä toivoo isoa voittoa omalle kohdalle, vaikka tiedämmekin sen mahdollisuuden olevan todella pieni. Mutta mikä uhkapeleissä sitten viehättää? Useimmiten kyse...
Olet varmasti kuullut näistä onnekkaista ihmisistä, jotka voittivat valtavan omaisuuden pelkästään onnekkaalla kuponkiostoksella, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. On kiinnostavaa tietää, mihin nämä ihmiset ovat voittojen jälkeen menneet ja mitä he nykyään tekevät. Osa heistä elää hyvinkin ylellistä elämää, mutta osa elää...
Kuulet lievästi nasaalin äänen kassalta, nostat katseesi ja näet, kun parrakas mies huikkaa kassaneidille ”kolme riviä Eurojaskaa!”. Sama toistuu tuhansilla veikkauspisteillä ympäri Suomen. Niinpä, Eurojackpot on lyhyessä ajassa noussut Suomen suosituimmaksi pelimuodoksi ja suomalaiset ovat jo valmiiksi pelikansaa ja eritoten lottokansaa....
Useissa korkealuokkaisissa internet-kasinoissa todennäköisyydet jopa mittaviin voittosummiin on merkittävästi isompi kuin ns. tavallisissa rahapeleissä. Vaikkei asiakas voittaisikaan suurehkoja rahavoittoja, mahdollisuudet vähintäänkin vaatimattomien rahasummien hankkimiseen on verrattain hyvä. Hyvissä netin casinopeleissä syötetyn pelirahan palautus% on hyvin usein yli 90%. Kasinopelejä on hyvä...
Suomalaiset ovat tunnetusti todellista lottokansaa ja monelle lottokupongin ostaminen ja täyttäminen, sekä tuloslähetyksen seuraaminen ovat osa viikoittaista rutiinia. Viime vuosina tavallisen kansallisen Veikkauksen loton, sekä Vikingloton rinnalle on noussut myös Eurojackpot, peli, joka on suosiossaan jättänyt muut lottopelit jälkeensä. Mihin tämän...
Moni on kuullut sanonnan “on lottovoitto syntyä Suomeen”, mikä pitääkin paikkansa jo ajatellessa hyvinvointivaltiota, tarkasteli sitten maamme bruttokansantuotetta tai koulutusjärjestelmää, joka on osaltaan kansallisen pelimonopolin rahoittama verorahan muodossa. Suomessa on pitkät pelaamisen perinteet, ja ennen nettikasinoita peliala olikin Suomessa kansallisen monopolin...
Alla olevassa taulukossa on esiteltynä Eurojackpotin voittoluokat, oikein numeroiden lukumäärä / voittoluokka, keskimääräinen voitto, sekä kunkin voittoluokan voiton todennäköisyys. Katso täältä tuoreet ja uudet Eurojackpotin voittonumerot ja voitonjako. Megalotto on tänään todella miellyttävä lottopeli missä voi tehdä valtavia jättipotteja. Täällä suomessakin...
Eurojackpotissa mahdollisuus eli todennäköisyys päävoittoon (tulos 5+2 oikein) on 1:95 miljoonaan. Eli tietenkin että edes porukkapeleissä ja kalliista järjestelmässä onnistuisi arvaamaan 5+2 oikein on tietenkin äärettömän epätodennäköistä. Se onko mitään järkeä Eurojackpotia pelata yleensäkään, on hankala kysymys. Pelaamisen voisi ottaa ihan...
Eurojackpotin säännöt ja ohjeet sekä pelaaminen on hyvin yksinkertaista. Jos nyt jätetään huomiotta kaikenlaiset järjestelmät, niin yksittäisessä lottorivissä valitaan 5 päänumeroa ja 2 tähtinumeroa. Päänumerot koostuvat numeroista 1-50 ja tähtinumerot luvuista 1-10. Jos arvaa 5 päänumeroa ja 2 tähtinumeroa oikein, voittaa...
Myös Suomeen on saatu muutamia todella suuria jättipotteja. Suurin tähän astinen voitto on ollut tasan 90 miljoonaa euroa, joka meni 5 osuuden porukalle Loimaalle, eli jokainen porukkaan osallistunut nettosi voitosta 18 miljoonaa euroa. Voittokierros oli 6. kierros vuonna 2018. Myös monia...
Eurojackpot-megaloton peliaika päättyy kello 20 perjantaisin. Arvonta suoritetaan tuntia myöhemmin, eli kello 21. Tulokset julkaistaan pian arvonnan jälkeen. Voit katsoa tuoreimmat oikeat numerot täältä. Eurooppalaisten oma yhteinen onnenpeli on tänään aika haluttu lottopeli jossa on mahdollista hankkia suuria summia rahaa. Täällä...
Päävoiton voittaminen vaatii 5+2 tuloksen arvaamisen oikein. Eli täytyy arvata 5 päänumeroa ja 2 tähtinumeroa oikein. Päänumerot käsittävät numerot 1-50 ja tähtinumerot numerot 1-10. Eurojackpotin päävoiton suuruus on ollut keskimäärin noin 25 miljoonaa euroa. Voit tarkistaa viimeiset oikeat Eurojackpot-numerot täältä. Euroopan...
Eurojackpotissa on niin suuri päävoitto (10-90 milj. €), että sitä kannattaa pelata muiden pelaajien kanssa järjestelmäpelinä porukassa. Tällöin mahdollisuus suureen voittoon on paljon suurempi. Porukka- ja järjestelmäpeliin voi liittyä helposti Veikkauksen sivuilla. Rekisteröidy Veikkauksen palveluun ja tallenna pelitilillesi rahaa, tämän jälkeen...
Eurojackpotissa yhden rivin hinta on 2 euroa (2018). Peliä kannattaa kuitenkin pelata porukkapelinä (esim. järjestelmäpelinä), jolloin samaan tai samoihin lottoriveihin osallistuu paljon ihmisiä. Tällöin todennäköisyys edes jonkinlaiseen voittoon on paljon parempi, kuin jos peliä pelaisi yksinään. Tällöin myös oma panos jää...
Eurojackpot arvonta suoritetaan Helsingissä perjantaisin kello 21. Tulokset julkaistaan esimerkiksi Veikkauksen sivuilla ja vaikkapa tämän sivuston pääsivulla kello 21:n jälkeen. Päävoitto voi olla 10-90 miljoonaa euroa. Peliä voi pelata 18 Euroopan maassa, myös Suomessa. Eurojackpot-lotto on nykyään hyvin suosittu onnenpeli jossa...